Antti Ketonen

Selvitys: keikkapaikalle haikailevat musiikkifanit.

– Koronapandemian aikana fyysiset konserttielämykset eivät toistaiseksi ole mahdollisia. Moni musiikin ystävä aikoo suunnata.

Älä jää paitsi Antti Ketonen tapahtumista! Tapahtumamuistutus lähettää sinulle sähköpostia Antti Ketonen – liput ovat tulleet myyntiin – lippu.fi

Antti Ketonen. 22 t. tykkäystä. Antti Ketosen ensimmäinen soolosingle Olisitpa sylissäni julkaistiin elokuussa 2017. Biisin tarina on koko ajan kasvanut: se on striimannut reilusti yli platinarajan,

Laulaja Antti Ketonen kertoi Sadun Sunnuntaivieras-ohjelman juontaja Satu Kotoselle vanhempiensa suhtautumisesta soolomusiikkiin. Lähetyksestä kertoo Iskelmä.fi. Antti Ketonen on iskelmäyhtye Neljänsuoran laulaja. – Tämähän on ollut vanhemmilleni aikamoinen järkytys. Olin kerran keikalla ja vanhemmat tulivat jonon ohi sitä katsomaan.

Koronapandemian aikana fyysiset konserttielämykset eivät toistaiseksi ole mahdollisia. Moni musiikin ystävä aikoo suunnata.

Koronapandemian aikana fyysiset konserttielämykset eivät toistaiseksi ole mahdollisia. Moni musiikin ystävä aikoo suunnata.

JavaScript tulee olla käytössä pystyäksesi näkemään sivun sisällön. Ole hyvä ja tarkista selaimesi asetuksista että.

Antti Ketonen tapasi vaimonsa keikallaan: "Jos hänen työnsä ei olisi päättynyt, emme varmaan olisi tässä" Rakkaustarina sai alkunsa, kun tuleva puoliso pyysi Antti Ketosta keikan jälkeen tanssimaan. – Hän heitti omaa spontaania huumoriaan.

Vauva Refluksi en imetä, alkuun yritin ja maitoa tuli, vauva osas hyvin imeä mutta jostain syystä ei onnistunut, yölläkin monessa eri asennossa, kainalon alta, sylissä, makuultaan ei mikään asento käynyt, ime noin 15 sek. ja sitten lopetti mutta nälissään oli. oli mahotonta vatkuuta ja päivällä sama ja esikoinen temppuili sen minkä ehti kun ties etten päässy perään

JavaScript tulee olla käytössä pystyäksesi näkemään sivun sisällön. Ole hyvä ja tarkista selaimesi asetuksista että.

Antti Ketonen tapasi vaimonsa keikallaan: "Jos hänen työnsä ei olisi päättynyt, emme varmaan olisi tässä" Rakkaustarina sai alkunsa, kun tuleva puoliso pyysi Antti Ketosta keikan jälkeen tanssimaan. – Hän heitti omaa spontaania huumoriaan.

Nopeasti yleistyneet striimikeikat ovat löytäneet yleisönsä. Samalla ihmiset odottavat rajoitusten purkua, jotta pääsevät.

Antti Ketonen - Olisitpa sylissäniAntti Ketonen – Olisitpa sylissäni – YouTube – 25.8.2017  · 50+ videos Play all Mix – Antti Ketonen – Olisitpa sylissäni YouTube RIKU TORKKELI – Sido mut sun sydämeen – Duration: 4:03. Kaiku Entertainment 1,060,065 views

Keikat 2020. To 10.9. Savonlinna, Seurahuone; UUSI PÄIVÄMÄÄRÄ! 18.04. keikalle ostetut liput käyvät sellaisenaan uudelle päivämäärälle.

Koronapandemian aikana fyysiset konserttielämykset eivät toistaiseksi ole mahdollisia. Moni musiikin ystävä aikoo suunnata.

Nopeasti yleistyneet striimikeikat ovat löytäneet yleisönsä. Samalla ihmiset odottavat rajoitusten purkua, jotta pääsevät.

Antti Ketonen (s.5. heinäkuuta 1978 Lohja) on suomalainen laulaja, joka on tullut tunnetuksi iskelmäyhtye Neljänsuoran solistina. Hän on julkaissut musiikkia myös ilman yhtyettään. Vuosina 2008–2014 Antti Ketonen julkaisi neljä joulusingleä, jotka myöhemmin sisältyivät marraskuussa 2015 julkaistulle joulualbumille Joulu valtaa sydämen.

Neljänsuoran solisti Antti Ketonen, 37, ei pane pahakseen seksiä luonnossa. Keikoilla naiset pyytelevät sänkyyn, mutta laulaja kuittaa tilanteet huumorilla. "Seksi on parhaimmillaan silloin, kun siihen löytyy yhteinen sävel – vähän kuten musiikissakin. Silloin koko homma on tosi helppoa. Ei tarvi.

Tallinna Alko Tässä Tallinna tutuksi -sivuston ylläpitäjien listaa Tallinnan suurimmista juomakaupoista: Juomien myyntiin keskittyneet isot kaupat Calle – Nautican iso viinakauppa, iso valikoima eri juomia. – Alco.ee ja R-alko nettikauppa, pienemmät shopit lähinnä Tallinnan keskustassa. SA Viinarannasta On-line alkoholikauppa Viinarannasta.ee. – SA Viinarannasta on Viron suurin alkoholin myyntiin erikoistunut tukku- ja vähittäiskaupan kauppaketju. SA ja CA myymälät

Antti Ketonen tapasi vaimonsa keikallaan: "Jos hänen työnsä ei olisi päättynyt, emme varmaan olisi tässä" Rakkaustarina sai alkunsa, kun tuleva puoliso pyysi Antti Ketosta keikan jälkeen tanssimaan. – Hän heitti omaa spontaania huumoriaan.

Mies ja koira lähtivät kävelylle maailman ympäri – ovat kävelleet jo yli 3,5 vuotta.

6.5.2019  · 50+ videos Play all Mix – Antti Ketonen – Olisitpa sylissäni YouTube Jonne Aaron – Yksin (virallinen musiikkivideo) – Duration: 5:01. Warner Music Finland 8,067,270 views

Mies ja koira lähtivät kävelylle maailman ympäri – ovat kävelleet jo yli 3,5 vuotta.

Laulaja Antti Ketonen kertoo torstaina ilmestyneessä Me Naiset -lehdessä, että päätti luopua tavaramäärästään ja muuttaa vaimonsa kanssa 145 neliön.